Tulevan vuoden 2024 häämöttäessä alkoi mielessänil liikkua ajatus ”Jumalan pelko”.
Sinnällään outoa, olenhan enemmän armosta puhuja jos saan valita:). Armoa, sitäpä juuri, mahdollisimman usein ja selkeästi. Me ihmiset kun osaamme niin helposti itseämme syyllistää,
kun kompuroimme, ja joudumme sen kautta Vihollisen meille auliisti tarjoamiin kahleisiin, ja taakoitetuksi, usein aivan turhaan. Kuitenkin ilman oikeanlaista Jumalan pelkoa, armonkin kokeminen ja sen vaikutus meissä jää vajaaksi.
Niinpä jotenkin tuo aihe alkoi hakea muotoa minussa. Toki voisin otsikoida tekstin, sanalla ”kunnioitus” mutta se ei ole aivan sama, kunnioitus syntyy tavallisesti jostakin, jonka tajuamme, tai tiedämme miksi kunnioitamme. Jumalan pelko taas on lähempänä uskon todellisuutta, jotakin johon ikäänkuin haparoiden asetumme, koska niin on hyvä. Antaudumme sen edessä. Koska siihen meidät on kutsuttu. Koska se jota rakastamme, toivoo sitä meiltä. Ja koska rakkaus pakottaa meitä hyväksymään Jumalan suuruuden edessä Hänen pyhyytensä olemuksen. Sen suuruuden, jota emme ymmärrä.
………………
(Room. 8:38-39).
-Jeesuksen uskovien ei tule pelkäämällä pelätä Jumalaa. Meillä ei ole mitään syytä aristellen pelätä häntä. Meillä on hänen lupauksensa, että mikään ei voi meitä erottaa meitä hänen rakkaudestaan
Ei Jumalan pelko siis ole ”kauhua”herättävää, jota pitää paeta hirvittävän pelon vuoksi, vaan jotain syvempää ja ikuista, kaikkivaltiaan katsomista, joka saa ymmärtämään oman pienuuden. Toki usein astumme Pyhyytensä eteen aralla mielellä. Niin pitääkin olla, sillä Jumalan Pyhyys saa meidät murtumaan ja hajoamaan, ja samalla sama Jumala, joka hajoittaa, myös kokoaa uudeksi.
……………….
Muutama ote Raamatusta, joiden kautta voi heijastella Jumalan pelon olemusta ja sen toivottavaa vaikutusta meissä, sen hyvää tekevää ”herättämistä” ja iloakin:
5. Moos. 10:12, 20-21 kuuluu, ”Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä, pysykää hänelle uskollisina ja vannokaa valanne hänen nimeensä! Ylistäkää häntä, hän on teidän Jumalanne.
Sananlaskut 15:33 Herran pelko on kuri viisauteen, ja kunnian edellä käy nöyryys.
Sananlaskut 9:10 Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.
Matteus 10:28 Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua. Pelätkää
ennemmin häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
(Jostain poimin nämä):
Pidimme siitä tai emme – Jumala on sittenkin ikuisesti Pyhä Jumala!
Pyhä pelko ei ole pelon tunne, jota pitäisi tuntea ollakseen kunnon uskovainen.
Luoja varjelkoon meitä siitä uskonnollisuudesta, joka pakottaa tunteetkin lain alle.
Pyhä pelko ei löydy manipuloimalla tunteita, vaan tarkistamalla asenteita.
…………………..
”Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: Vaikene, ole hiljaa! Tuuli asettui, ja tuli
aivan tyven. Jeesus sanoi heille: Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole
uskoa?” (Mark 4:39, 40)
Jeesus ei rukoillut, eikä huutanut apua. Hän käski luonnon voimia ja ne tottelivat.
Galilean meri totteli. Myrsky tyyntyi. Opetuslasten reaktio oli mielenkiintoinen.
Vaara oli ohi, mutta juhla ei alkanutkaan:”Silloin suuri pelko valtasi heidät”.
Ei siinä mitään ihmeellistä ole, että kokeneetkin kalastajat pelkäävät hukkumista.
Mutta eikö siinä ole jotain kummallista, että myrskyn laantuminen vain lisäsi heidän pelkoaan?
Kristuksessa opetuslapset kohtasivat jotain paljon uhkaavampaa kuin olivat koskaan
luonnossa kohdanneet. Tyvntyneen järven keskellä he joutuivat yllättäen tekemisiin
Pyhän kanssa ”Mikä mies tämä oikein on?” (Mark 4:41)
Uusi pelko voitti myrskyn aijemmin aiheuttaman pelon.
He tajusivat luonaan olevan jotain niin paljon suurempaa ja voimallisempaa,
kuin mikään mitä he koskaan ennen olivat nähneet, tai mitä olivat olleet lähellä.
……………
– Absoluuttinen pyhyys on ominaista ainostaan Jumalalle ja Luojalle, josta kaikki on,
ja jonka tahdosta kaikki on olemassa.
……………
Ihmeellistä on se, kun emme Hänen teoistaan luonnossakaan, (enää nykyään ainakaan, kun ”äiti-maat” ja maalliset ideologiat yms ovat vieneet meiltä ymmärrystä.) enää osaa nähdä Pyhyyttään, niinpä on suorastaan toivottavaa että meidät viedään joskus silmänräpäyksessä, ikäänkuin nuo kalastajatkin vietiin, katselemaan sellaista, mitä emme ymmärrä, mutta mikä herättää meissä jotakin, oudon hetken, jossa tajuamme olevamme kuin pikkuruiset muurahaiset joiden yllä lepää norsun armo! Jos se haluaisi, se voisi murskata kaiken hetkessä.
Meistä ei jäisi jäljelle mitään.
Kuitenkin Jumalan rakkaus pidättää. Suuruus jota emme voi käsittää on valinnut rakastaa meitä. Vaalia meitä. Silti se kutsuu meitä pyhyyteen. Sen tajutessamme kumarrumme eteensä. ”Tässä olen” Herra. Sano vain sana…
…………………
– Ei Jumalaa tarvitse taivuttaa antamaan meille armoansa, vaan syntisen on taivuttava ottamaan se vastaan. Tarvitaan nöyrtymistä Pyhän Jumalan edessä.
– Kun syntisen kipeimmäksi tarpeeksi ja ainoaksi lohdutukseksi on tullut pääsy Kristuksen luo – silloin hänen parannuksensa ja katumuksensa ja uskonsa takaavat sen, että hän on jo saanut armon Kristuksessa” (Rosenius, Vanhurskaana Jeesuksessa).
………………..
– Kuten näemme silmiemme edessä ns. Lopunajan tapahtumat ovat jo alkaneet, osa on vasta kuin heijastus tulevasta, osa jo raakaa arjen todellisuutta. Osa kuin profetaallista alkusoittoa, jota seuraa kohta loputkin kappaleesta. Niin Israel kuin kristitykin ovat kohta kovilla. Tuulet puhaltava ja myrsky pauhaa. Vain Pyhä Jumala tarjoaa suojan.
– Kun kysyisimme mikä Jumalaa suututtaa, yhtä usein kuin ajettelemme mikä minua/ meitä suututtaa, voi olla että saisimme Pyhän kasteen?
-Metodisti saarnaaja Samuel Chadwick; On ihmeellistä mitä Jumala voi tehdä murtuneilla sydämmillä jos vain Hän saa omakseen kaikki palaset.
…………………
-Kaipaatko Jumalan tahdon täyttymistä elämässäsi, hinnalla millä hyvänsä? Vaikka se ehkä johtaa sinua laksoihin joista et pidä. Tai oletko valmis polvillasi ryömimään mudan läpi? Tai kiipeämään ja kiipeämään kivikkoista rinnettä polvesi verillä tai… toki joskus voi käydä niinkin: että hetken saat leijua kuin ilmassa jo lähes siivekkäänä Hengen voimasta. Tehdä Hänen tekojaan armostaan.
Olla se joka julistaa, joka parantaa, ohjaa muita elämän tielle.
Jumalan tahto vie eri ihmisiä erilaisiin tilanteisiin, joissa Hänen läsnäolonsa tulee kauttamme ilmi.
Se ei ole helppoa, ei edes heille, joiden näemme toimivan voimassa.
David aikoinaan huudahti: minun sydämmeni on valmis! Hui. Miten uskalsikin.
Miten sinä tai minä? Kykenemmekö sanomaan samoin. Sydämmeni on valmis, Sinä jota ”pelkään”, saat toteuttaa tahtosi minussa.
………………..
Uusi Vuosi, uusi mahdollisuus rukoilla ja antautua. Uusi Vuosi, jossa kohdata, ja antautua Jumalan Pyhyyden edessä; ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin Sinä. Aivan kuten Jeesuskin sanoi Isälleen maan päällä ollessaan, kun tuli aika kuolla maailman syntien edestä.
Tarvitsemme Pyhän Hengen vuodatuksen ajan, tässä pimeyden eteiskammarissa, jossa kaikkinainen pahuus hipoo jo mittaansa. Vähempi ei riitä, tarvitsemme Pyhän Jumalan kosketuksen.
1. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. 2. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. 3. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; 4. ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. 5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. 6. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.
Mitä kaikkea meille lahjoitettiinkaan tuon pienen lapsen myötä. Siellä Betlehemin yössä,
tallin hämärässä meille syntyi Vapahtaja. Koko maailman syntien sovittaja; Kristus, Voideltu.
……………………………………………………………………………………………………..
Siis kansat kaikki Te kiittäkäätte Herraa: Oi jouluyö Sä lohtu ihmisten Oi jouluyö Sä lohtu ihmisten………
Kuuntele myös laulu Betlehem, Ville Kinnusen laulamana. Upeaa.
……………..
Pieni Joululorunen/ runonen.
Miten helposti innostumme joulun sivuaiheista,
miten helposti mieli karkaa, ruoat, lahjat!
Tuleeko tonttu, viekö kirkkohon reki?
Paistuiko possu?
Ostitko nyt varmasti kaiken?
Muistitko kortit?
Veitkö jo kukat?
Kynttilät!
Illanhämyssä ajatus, rauhasta.
Rauhanruhtinaasta, joka odottaa.
Kaivaten sinua luokseen kaihoaa,
Tahtoisi rauhaansa lahjoittaa.
Osuu käteen seimen kuva, valossaan hohtava.
Oljilla suloinen lapsi, enkelien täyttäessä taivaan.
Raamatun viime luvuissa kerrottu:
Voittaja, Kuningas!
Meni uusiksi kaikki, sytytin kynttilän ja kiitin.
Katselin taivaisiin, odotin Vapahtajaa.
…………..
( Suomalaiset ovat kerran toisensa jälkeen valinneet tämän, suosituimmaksi joululauluksi,
Sävel on Sibeliuksen joten onhan sekin hieno juttu.)
En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.
Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu. Jumalan sanan valoa, joss’ sieluin kirkastuu. Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.
Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana. Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa. Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan: Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo.
Nykyaika vaatii meiltä hurjasti kestävyyttä, sitkeyttä, aikatauluja, panostamista ihan kaikkeen elämässä. Jo lapsille annetaan pienestä pitäen käsiin puhelimet, tabletit ja telkkarit. Hyviä vanhempia ollaan jos saadaan pidettyä lapset tyytyväisinä ilman tunteiden näyttämistä ja konflikteja. Lapset ”hiljennetään” antamalla se, mitä he tahtovat. Tämä yhteiskunta pistää lasten päälle jo pienestä pitäen valtavaa vastuuta erilaisista asioista, milloin päätetään jo 3v ikäisenä perheen ruokamenu ja arjen toiminta, kun toisinaan jo 16v saa päättää sukupuolensa – ja kuitenkaan rikosoikeudellista vastuuta ei alenneta kuin yhdellä vuodella entisestä, mikä on mielestäni käsittämätöntä verrattaen siihen, millaista väkivaltaa tämän päivän lapset ja nuoret osaavatkaan jo ”harjoittaa”. Ei ymmärretä, että kyseessä on oikeasti ihmishenki, korvaamaton ja arvokas, rakastettu ihmishenki.
Vanhemmat näyttävät jo lapsilleen mallia siitä, miten elämässä täytyy olla kova ja suoriutua kaikesta vaan itsepintaisesti, vaikka mikä olisi. Miten voimme siis ajatella lasten olevan turvassa?
Voisiko yhteiskunta voida paremmin, jos uskallettaisiin kohdata särkyminen?
Vaikka ajatus siitä, että vaikkapa terapiassa käyminen on heikkouden merkki, on muuttunut enemmän vahvuudeksi – silti siitä ei puhuta. Siitä tehdään ehkä jonkinlainen leima, että jos käy terapiassa, on niin rikkinäinen, ettei siitä koskaan mihinkään ole. Ja samaan aikaan siellä terapiassa rakennetaan tervettä rohkeutta, ymmärrystä tilanteista, viisasta mieltä ja itsensä hyväksymistä.
Onko sisäinen särkyminen vaarallista? Rikkooko se ihmisen niin, ettei mikään ole enää mahdollista? Onko siitä haittaa, jos ihminen kohtaa särkyneisyytensä? Voiko sen jälkeen olla tulevaisuutta, toivoa, elämää?
Särkymisen syy voi olla mikä tahansa. Traumaattinen kokemus, sairaus, läheisen kuolema, avioero, tai jokin muu asia. Usein ihmiset kokevat olevansa tilanteissaan yksin, avuttomia. Sieltä paljastuu esiin niitä käytänteitä, mitä on omassa lapsuudessaan oppinut, miten on silloin tullut kohdatuksi – tai ei olla kohdattu. Se kiintymyssuhde tarpeineen nousee pintaan hankalissa elämäntilanteissa. Me toimitaan vielä aikuisenakin omien tarpeidemme mukaisesti, sen mukaan mikä on täyttämättä jäänyt tai on väärin täytetty. Puhutaan, että meillä on elämän aikana mahdollisuuksia kohdata niitä omia särkyneisyyden kohtia ihmissuhteissa. Me ollaan aikuisina vastuussa teoistamme kaikella tavalla, lapsia kohtaan, mutta myös toisia aikuisia kohtaan.
Elämän särkyneisyyden läpikäyminen ei ole useinkaan helppoa, eikä meidän särkyneisyytemme laajuuksia, aiheita, kokemuksia ja tuntemuksia voi vertailla keskenään. Me olemme yksilöitä, omine temperamentteinemme, historioinemme, kaikkinemme. Jos joku kokee vaikkapa työpaikkakiusaamisen erittäin haasteellisena, jollekin toiselle siihen suhtautuminen voi olla ihan toisenlaista ja pystyy jatkaa työntekoa. Eikä tuossa ole mitään väärää, kummankaan reagoinnissa!
Se, että ihminen uskaltaa tuoda esiin oman särkyneisyytensä edes yhdelle luotettavalle ihmiselle, on suuri asia. Se vaatii uskomattoman paljon rohkeutta, osoituksen halusta käydä asioita läpi, kohdata todellisuus, mutta kohdata myös ne mahdollisuudet, mitä tulevaisuudessa on – parempana kuin aiemmin. Ei helpompana, mutta parempana. Kukaan ei voi luvata kenellekään helpompaa elämää, ei kukaan. Eikä meille ole sellaista edes luvattu.
Oletko koskaan ajatellut, että särkyneestä voi tulla vielä kauniimpaa korjattuna?
Japanilainen kintsugi on taidetta, jossa korjataan särkyneitä astioita. Nämä astiat korjataan kultahipuilla. Ne saavat uuden mahdollisuuden, ollen paljon arvokkaampia kuin aiemmin. Ihmiselämä tosin on arvokasta ihan aina. Se ei ole verrattavissa astioihin. Ajatuksena kuitenkin se, että kun on särkynyt, ja päässyt tarkkaan ja varovaiseen käsittelyyn säröineen, voi siitä muodostua jotain vielä kauniimpaa kuin aiemmin. Mikä onkaan siis sen arvokkaampaa, kuin kohdata särkyneisyytensä, ja hoitaa sitä ehjäksi?
Ne säröt jäävät näkyviin, mutta kultaisina juovina elämässä. Ne voivat loistaa olemassa olollaan, mutta ne voivat loistaa kauniisti. Ne saavat näkyä ja olla olemassa, mutta ne eivät enää ole ongelmana, vaivana. Niitä voi käyttää hyödykseen elämässä, olemalla vaikkapa sitten apuna ja tukena toisille, tai vaan näyttämällä elämällään sen, miten on vahvempaa tekoa terveellä tavalla. Näin voidaan myös olla esimerkkinä lapsille ja nuorille siitä, miten on normaalia tuntea erilaisia tunteita, kohdata ne, ja seisoa tukevammalla pohjalla elämässään.
On taitoa näyttää särkyneisyytensä. Särkyneinäkin olemme vastuussa siitä, miten sen osoitamme toisillemme. Tekeekö sen tunteen vallassa, vaatien, haukkuen, alistaen, sortaen, riistäen? Vai tekeekö sen siten, että kohtaa omat rikkinäisyytensä siellä turvallisessa, luottamuksellisessa hetkessä toisen ihmisen kanssa, jossa opettelee tunnistamaan ne hetket, jolloin on esimerkiksi tarve omaan rauhoittumiseen, eikä tunteiden purkamiseen muihin? Keinoja on monenlaisia, ja jokaiselle löytyy ne toimivimmat keinot. Ei ole heikkoutta olla särkynyt, rikkinäinen. Se on suurta rohkeutta, jota ei kukaan voi viedä pois. Se, mitä särkyneisyytensä kohtaaminen on, on totista työtä, mutta sen aikaan saama tulos puhuu puolestaan. Meistä ei ole tarkoituskaan tulla kaiken kestäviä rautaisia astioita, vaan nimenomaan niitä, jotka ymmärtävät särkyneisyyden merkityksen, tietävät mitä on käydä asioita läpi, mutta tietävät myös sen, että niistä säröistä voi lopulta tulla kaunista tekoa, uutta käyttöä varten, jolloin kohdataan kanssakulkijat suuremmalla ymmärryksellä ja armollisuudella.
Onko se siis tuulesta temmattua, että Raamatussa puhutaan siitä, että olemme Savenvalajan käsissä? Hän, meidän Taivaallinen Isämme, pitää meistä huolen. Hyvä Jumala, joka tahtoo vain parastaan. Syntiin langenneessa maailmassa joudumme elämään monenlaisten haasteiden keskellä. Nämä haasteet ovat inhimillisiä, kuuluvat ihmisten elämään. Joillekin haasteita tulee enemmän, toisille vähemmän. Siihen emme syytä tiedä, emmekä voi lähteä hengellistämäänkään kaikkea. Jumala ON hyvä, Hän ei tuo eteemme ongelmia, koettelemuksia, särkyneisyyttä ja niin edelleen. Jumala ei tahdo meille kenellekään pahaa. Usein puhutaan siitä, miten Jumala antaa koettelemuksia meille, että kasvaisimme. Onko se varmasti näin? Jos Jumala on hyvä, särkeekö Hän meitä, että kasvaisimme asioissa? Ei. Jumala näkee kaiken, Hän tietää myös sen, että elämme syntiin langenneessa maailmassa joka pitää paljon pahuutta sisällään.
Luota siis siihen, ettei särkyneisyys ole Jumalan antamaa! Hän näkee sinut, Hän tietää sinut sisintäsi myöten. Hän EI tuo kohdallesi niitä haasteita mitä sinulla on. Hän ON sinun kanssasi. Me ihmisinä joudumme tehdä valintoja tässä maailmassa, me joudumme kohdata monenlaisia asioita. Me voimme luottaa Hänen hoitoonsa itsemme.
Isä Jumala, Sinä näet meidät viimeistä piirtoa myöden. Sinä, Jumala, näet meidän putoavat hiuksemme, meidän menneisyytemme, nykyisyytemme, tulevaisuutemme. Kiitos siitä, että Sinä olet Isä, huolehtiva, rakastava, hyvä. Olet se, joka täyttää sydämen kaipuumme. Saamme luottaa Sinun hoitoosi itsemme ja läheisemme. Minne ikinä menemme, Sinä olet kanssamme. Ota meidät syliisi, pidä lähelläsi jokainen yksilönä, joka tämän lukee. Kiitos Taivaallinen Isä, Kaikkivaltias Jumala, Sinun rakkaudestasi meitä kohtaan. Sinä Isä olet meidän päämäärämme, Sinussa on kaikkemme.
Neljä pientä kertomusta, osat 1 ja 2 , sekä 3 ja 4.
Päädyin laittamaan nämä tänne kirjoituksiin meidän kaikkien opiksi ja iloksi. Satuin aivan vahingossa lainaamaan kirjastosta kyseisen teoksen, ja sen kertomukset sopivat varsin hyvin myös meille uskovina,
kun asetamme ne hengellisiin kehyksiin.
Kertomus 1 Liftari:
Mies oli ajamassa kotiin myöhään eräänä iltana, kun hän näki tien reunassa liftarin, ja päätti hetken mielijohteesta ottaa tämän kyytiin. Jonkin matkaa ajettuaan mies alkoi tulla epäluuloiseksi matkustajansa suhteen, joka näytti aika nukkavierulta ja väsyneeltä. Mikähän tuo oikein oli miehiään? Kuski tarkasti vaivihkaa penkkien välissä olevan takkinsa taskusta, oliko hänen lompakkonsa siellä missä piti, tallella? Se ei ollut siellä.
Mies jarrutti rajusti, pysäytti auton ja komensi peukalokyytiläistä: Annahan lompakko tänne!
Pelästynyt liftari ojensi lompakon, kapusi ulos autosta, kuskin sadattelujen seuratessa, ja mies kaasutti tiehensä. Kun mies kertoi kotiin saavuttuaan vaimolleen tapahtumasta, vaimo keskeytti hänet ja sanoi:
Ennen kuin jatkat liftarin syyllistämistä, oletko huomannut, unohdit lompakkosi aamulla kotiin.
Miten nopsaan mekin oletamme ja syyllistämme.
Herra antakoon meille armahtavaa mielenlaatua.
……………………………
kertomus 2 Meritähti:
Vanha mies käveli tapansa mukaan meren rannassa. Aallot löivät suurina ja raskaina rantaan jonne myrskyn jälkeen oli kulkeutunut paljon simpukoita, puunkappaleita ja meritähtiä. Ranta jatkui kauas silmänkantamattomiin samanlaisena.
Mies huomasi pienen tytön puuhailevan rannalla.
Tyttö kumartui, otti käteensä meritähden ja heitti sen kauaksi avoimelle merelle. Sitten hän haki toisen meritähden, ja teki saman uudestaan ja uudestaan.
Mies käveli tytön luo. Kuulehan tyttöseni, tuo mitä teet on hyödytöntä. Meritähtiä on ajautunut rantaan silmänkantamattomiin. Et saa koskaan työtäsi valmiiksi. Työsi on aivan turhaa.
Tyttö katsoi mieheen rauhallisen näköisenä ja sanoi: työni ei ole turhaa tälle meritähdelle!
Niinpä tyttö jatkoi työtään, pelastaen yhden meritähden kerrallaan.
Olla uskollinen siinä mihin on kutsuttu riittää.
Se koituu myös pelastukseksi ainakin joillekkin.
Työn suuruus ei saisi olla pelote vaan kannuste.
……………………………..
Kertomus 3: Hankalia:
Donald McDonald oli lähtenyt opiskelemaan englantilaiseen yliopistoon. Hän asui suuressa opiskelija-asuntolassa. Kun Donald oli opiskellut jo kuukauden, hänen äitinsä soitti ja kyseli hänen vointiaan; Miten tulet toimeen asuntolassa?
Voi äiti, Donald vastasi: he pitävät hirveää meteliä.
Seinänaapuri oikealla puolellani hakkaa päätään seinään kaiket päivät.
Vasemmalla asuva kirkuu kaiket päivät ja yöt.
Miten ihmeessä kestät tuollaisia naapureita, äiti huudahti.
En tee mitään, Yritän vaan kestää, olen niinkuin en huomaisi mitään. Pysyn omissa oloissani ja jatkan säkkipillillä soittoa. Sitä kovemmin soitan peittääkseni hiedän ääniään, mitä enemmän meteliä he pitävät.
…………………………………….
Kertomus 4: Loukkaus:
Avioliittoonsa turhautunut nainen uskoutui ammattiauttajalle. Hän kertoi tälle suorastaan vihaavansa miestään ja haluavansa avioeron. ”Haluan loukata häntä kaikin mahdollisin tavoin”.
Siinä tapauksessa neuvon teitä hukuttamaan hänet kohteliaisuuksiin.
Kohdelkaa häntä kuin kalleinta aarrettanne. Sitten kun rakkautenne kukoistaa taasen, hakekaan eroa. Näin loukkaatte häntä varmasti ja syvästi.
Muutaman kuukauden kuluttua vaimo törmäsi auttajaan, ja kertoi kaikki sujuu erinomaisesti. Noudatin ohjeitanne.
Eli nyt on aika erota? kysyi auttaja.
Ei koskaan! Minähän rakastan miestäni jälleen!
Kysymys on siitä katsommeko asioita itsekkäästi, toimimmeko niin että toiset kärsivät?
Vai haluammeko todella ottaa huomioon, ja siunata ihmisiä ympärillämme. Valinta on meidän.
Palvontaa, joka pulppuaa sydämestäsi, sisimmästäsi.
Palvontaa ja kiitosta joka kohdistuu yksin Jumalaan.
Katselemme Häntä, Jumalaamme.
Antaudumme rakastamaan Häntä.
Kiitoksen noustessa sydämmistämme.
Emme palvoessamme niinkään kiitä siitä mitä me olemme saaneet,
tai murehdi mitä ilman olemme jääneet. Palvonnan kohde on Jumala.
Me kiitämme siitä kuka hän on, josta kaikki saa alkunsa.
Jonka kautta kaikki on.
Ylistämme Häntä: joka kaikki kaikessa täyttää !
Efesolaiskirjeestä lainaten:
-1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä..
-1:19 Kiitämme: ja mikä on hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan.
-1:21 Katsomme Hänen suuruuttaan:
Hän on korkeammalla kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta, ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
-3:18,19 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
-3:20,21 Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa.
Hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
Turhan usein seurakunnallinen toimeliaisuus, ihmisten moninaiset tarpeet, ja kokousten rytmi vetää meitä ikäänkuin ”maan tasolle”, niin paljon kaikkea, unohdamme miltei ylistää Jumalaa.
Palvonnassa kuitenkin meitä kutsutaan ”ylemmäs”.
Kohti Jumalaa. Ylistykseen.
Ylistykseen johon Pyhä Henki aina yhtyy.
Uskaltautua elämään Hengessä? Sitäkin.
Miten helppoa on ylistää kun uudistuksen tuulet koskettavat.
Silti palvoa voi, saa ja pitää, vaikka ei tuntuisi miltään.
Vaikka olisit väsynyt. Vaikka tunteesi olisivat surun tai suuren murheen vallassa. Silloinkin ylistyksessä moni asia järjestyy ikäänkuin uudelleen, kuin itsestään uuteen valoon, kun vain tunteistaan huolimatta alkaa uskaltautua, ojentautua palvomaan.
Ojentautua kaikella mitä meissä on ylistämään Herraa. Hän on arvollinen.
Ikäänkuin astua ylemmäs, kohti kirkkautta. Kohti valoa ja voimaa.
Kun läsnäolonsa sitten palvonnassa saa alkaa vallata sisintämme, kirkkaus ja Jumalan kohtaaminen kohottaa meitä olosuhteiden yli. Huomaamme äskeisten inhimillisten tunteiden kirjon väistyvän, tai ainakin hämärtyvän, kirkkauttaan katsellessa. Saamme uutta voimaa ja päättäväisyyttä.
Jumalan rakkauden ja suuruuden kohtaaminen saa aikaan myös nöyryyttä ja aitoa empatiaa muita kohtaan. Ylistys tuo Herran läheisyyden joka saa aikaan halun valita anteeksiantamuksen polut, valita rakastaa sitäkin vähemmän rakastettavaa. Olla tuomitsematta. Jumalan kohtaaminen palvonnassa parantaa meitä.
Vankilan ovetkin avautuivat ylistyksen äänestä! (apostolien teot 16) Paavali ja Silas eivät mukautuneet olosuhteiden mukaan. Heidän Jumalansa oli yhtä suuri vankilassa kuin vapaudessa.
Hän oli yhä Hallitsija. Jumala. Arvollinen saamaan ylistyksen ja kiitoksen.
Ylistys kohosi valtaistuimen eteen ja kahleet katkesivat.
Ilmestyskirjassa:
-Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.
Enkelitkin ylistävät Jumalaa:
Ilm 7: 12 Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys
meidän Jumalalemme aina ja iankaikkisesti. Amen!
Rovasti Peltola blogissaan sanoo Jeesuksesta monta ylistettävää ja palvottavaa ilmaisua näin:
– Hänen sanansa lävistävät jokaisen. Hänen kasvonsa valaisevat kaiken.
-Jeesus on Jumalan Poika (Ilm 2:18): hän on Jumalan luomakunnan alku, joka on syntynyt ennen koko luomakuntaa ja jonka välityksellä on luotu kaikki (Kol 1:15-16). Hän on A ja O, alku ja loppu (Ilm 1:8; 22:13). Hän on Voideltu (Ilm 11:15; 12:10). Hän on Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija (Ilm 3:7), hänen nimensä on Uskollinen ja Tosi. Hän on Jumalan Sana .
Hän on se kirkas aamutähti.
Suurimpana ylistyksenä, Kiitos Karitsalle joka on jo voittanut!
– Voitto tulee Karitsan veren kautta (Ilm 12:11). Karitsa on ristin kuolemassaan päästänyt uskovat synneistään verellään (Ilm 1:5) ja ostanut heidät verellään Jumalalle (Ilm 5:9).
Kun kohotamme katseemme Häneen, Herraan, meillä on aina juhlat.
Niin paljon mistä kiittää. Joskus kiitos nousee hiljaa sydämmissämme, toisinaan se purkaantuu huudoiksi. Kyyneliksi ja iloksi. Ylistämme kotona ja työssä askareiden lomassa. Luonnossa kulkiessa. Seurakunnassa. Palvommepa Herraa yksin tai yhdessä, hän on arvollinen.
Aaamulla kiittäen alamme päivän, illalla nukahdamme kiitokseen. Jospa näin aina voisi olla. Ylistyksen täyttäessä sisintä, katseen ollessa kiinnittynyt häneen.
Raamattu auttaa meitä, jos emme aina itse löydä sanoja.
Lue Ylistystä psalmesista:
Sinä Herra olet Korkein. Sinä olet ylen korkea. Ylitse kaikkien jumalain.
Suuri on Herra. Herra on hyvä.
Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
Laupias ja armahtavinen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
Auringon noususta sen laskuun olkoon Herran nimi ylistetty.
Voisin jatkaa aiheesta vaikka ja kuinka, mutta tähän nyt lopuksi psalmi 100,
jossa kaikkia kansoja kehoitetaan ylistämään Herraa.
Kaikkia kehoitetaan tuntemaan Herra.
Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa,
Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.
Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
Kun maailma ympärillämme myrskyää ja muuntuu kohti loppuaan, me ylistämme häntä joka ei muutu, vaan pysyy iankaikkisesti.
Mietin Lohdutuksen Jumala käsitettä. Kaiken meneillään olleen hallitus myllerryksen, sateenkaari väen marssien ja säätöjen menon keskellä, meillä on Jumala joka auttaa.
Totisesti Hän lohduttaa ja kantaa ja rohkaisee.
Hän ei hylkää, ei jätä, vaan pysyy luonamme.
Hän on kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala (Room 15:5).
Jumalamme on armossaan on täysi vastakohta menneiden aikojen ”jumalille”, jotka kauhistuttivat, ja ajoivat ihmisiä epätoivoon.
Oma yritys on aina riittämätön. Oli silloin ja on nyt.
Nytkin; meille tarjotaan vaikka mitä ruumiista irtautumiskokemuksia ja chakroja yms ylimpänä mahdollisuutena ”jumaluuteen”ja sen kokemiseen.
Kaikesta normaalista voimistelustakin on tehty jotain ”joogaa”.
Kaikki nuo uskonnot perustuvat tekoihin. Miedän omaan ”hyvyyteemme” tai sen yrityksiin.
Omaan kurkottautumiseen, kunhan tästä tulemme kyllin hyviksi niin sitten; meistä tulee jumalia. Eli ei etsitä ainoaa Jumalaa, vaan jotain jumalallista.
Moni sanoo: olen hengellinen tuntematta Jeesusta.
Toisaalla ihmiset etsivät kaikenlaisia ”voimia” ja ”voimaantumisia”, joiden avulla sitten saadaan jotain, päästään osoittamaan: minä hyvä minä.
Näillä sitten aiheutetaan jotain, tai ollaan vaan ”voimaintunnossa” hieman ylevämpiä kuin se toinen siinä ja semmoista. Pahimmoillaan pyritään hyötymään muista, kontrolli pelaa.
Olen aamuisin lukenut Niilo Rauhalan kirjaa; Hän ei väisty viereltäsi ja iloinnut sen hengestä.
Rohkaisua ja lohdutusta tässä ajassa. Sisintämme vahvistavaa. Kauniita runojakin.
Oteet sieltä:
Meitä kohti säteilee Jumalan rakkauden ja armon valo, joka läpäisee pimeimmätkin varjot…
Kuunnellut olen Anne Miettisen kertomaa herätys sarjaa tv7,lta.
Niissä hän huomautti, kärsimyksestä ei paljoa saarnata, se osui, niin kun näemme ympärillämme lopunaikojen pauhut, tarvitsemme kuulla Herra on kanssamme kärsimyksissäkin.
Tulemme yhä useammin tarvitsemaan yliluonnollista lohdutusta, Jumalaa joka voi, ja joka on läsnä.
Kuten Sana sanoo, kansat pauhaavat kuin meri. Kun kaikki on liikkeessä ympärillämme,
Jumala on ja pysyy luonamme.
Armosta me olemme pelastetut, emme itsemme kautta.
Kiitos Jeesus!
Vapautukaamme turhista syyllisyyksistä jotka repivät sieluamme.
Jumala kantaa, nostaa ja tosiaankin lohduttaa omiaan. Tuo ihmeellinen rakkaus joka ympäröi meidän pimeytemme.
Kaikki turha syyllisyys on Paholaisesta, Jumala ei syyllistä, vaan kutsuu parannuksen kautta vapauteen, lahjana saatavaan lahjavanhurskauteen. Jeesus kantoi ristillä takkamme, jotta me saisimme Hänessä elämän ja rauhan. Saamme luottaa Häneen.
Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa.(Jes 49:13).
Nyt vapautus on meitä lähempänä kuin silloin kun uskoon tulimme, juoskaamme kestävinä, silmät luotuina Jeesukseen.
Viimeisimmät kommentit