Toisille se on ihanaa perheiden yhdessäolon aikaa, toisille edesmenneiden aikojen muistelua,
ja jopa suurta yksinäisyyttä. Lepoa heille, joille se oli tauko työn uurastuksesta.
Kiitosmieltä kuitenkin, jos ja kun olemme saaneet vastaanottaa ihanan pelastuksen Jeesuksessa,
ja sen mukanaan tuoman rauhan ja ilon. Ylistys Jumalalle.
Kristittyinä, kun katsomme tyhjää ristiä, tiedämme voitto oli täydellinen.
Kristus nousi kuolleista. Hän elää voittajana Isän oikealla puolella halliten jo nyt.
Kaikki vallat ja voimat ovat asetetut Hänen jalkainsa alle.
Kukistaessaan Saatanan, synnin ja sairauden ja kuoleman,
Jeesus myös vapautti meidät elämään uutta elämää Hänessä, vapahtajamme yhteydessä päivittäin.
Riemuvoitto, lopullinen ja ikuinen, se on saatu!
Totta on, usein emme koe niin, miltei päinvastoin. Kuin olisimme heitetyt myllyihin joiden jauhantaa hädin tuskin kestämme. Pelko, ja hylkäämiset, ja syytökset tuntuvat musertavan meidät.
Kaikenlaiset kiusat, ja houkutukset ja omat toiveet. Niin usein emme oikein jaksa katsoa ristiin.
Sen elämäämme tuoma armokin tuntuu kovin huteralta ja kaukaiselta.
Joskus, vaikka haluamme katsoa ja uskoa ristin voittoon, näemme vain harmautta ja pimeyttä.
Ihmiseloon mahtuu niin monta tuskaa.
Se ei muuta tosiasiaa, näemme tai koemme, tunnemme mitä tahansa.
Risti on Kristuksen voitonpaalu. Voitto on saatu.
Sanat: se on täytetty kuuluvat jokaiselle joka Häneen luottamuksensa asettaa.
Me olemme Voittajan puolella.
Mikään tai kukaan ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta.
Jumala on meidän puolellamme, eikä meitä vastaan.
Minua on viime aikoina puhututtanut se lankeemus, jonka kukin löydämme itsestämme.
Olemme Raamatun mukaan ”syntinen suku”.
Tunne-elämämme, ja tahtomme on lankeemuksen ja omien halujemme muokkaamaa.
Siksi Jumalan Sana on mittanuora, joka kertoo meille totuuden, ei tunteemme, eikä olosuhteet.
Jumalan Sana sanoo: mikään ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta.
Aikoinaan olimme mieheni kanssa muutamilla kursseilla joilla opetettiin ns. ”vapauttamista” ja hengellistä sodankäyntiä. Paljon niissä opetus päivissä oli hyvääkin, mutta myös paljon ihmisen kovaa; pätemisen ja voiman osoituksen tarvetta. Teemme itsestämme usein turhankin merkityksellisiä Jumalan työtovereina:).
Toki toisinaan sekin kaikki oppi vapautuksesta jne on ollut hyödyksi. Omassa elämässäkin.
Mainitsen tämän asian, koska se jäi näistä opeista pysyvästi mieleen, useimmat siteet pohjautuvat joko pelkoihin, tai hylkäyksiin. Pahat kaksoset! Saatana käyttää näitä jatkuvasti, mitä erilaisimmissa tilanteissa, ja monin tavoin, usein muiden kautta, hämäten ja riistäen uskomme ja ilon.
Heikentäen uskoamme ja luottamustamme Jeesukseen.
Tavalla tai toisella jomman kumman juurisyyn kautta, sielunvihollinen yrittää saada tunteittemme kautta meistä otteen, jota sitten käyttää sitoakseen meidät. Joskus tarvitaan vapautusta, jopa tietynlaisten rukoustilanteiden kautta. Siinä ei ole mitään Raamatun vastaista. Jotkut siteet ovat lähes perittyjä, jotkut elämän mukanaan meihin tuomia. Jotkut itsevalittuja.
Siteet, (vähän kuin joku pikkupaha, joka istuu olkapäällä kuiskimassa mitä sattuu) jos ne jäävät elämäämme, ne estävät meitä elämään kiitollisena, ja vapaina, sitä Kristus-elämää johon meidät on kutsuttu. Ne tekevät meistä onnettomia ja epäileviä. Siksi on hyvä jos siteet katkaistaan, ja elämä isolla E,llä saa taas virrata meihin Kristuksen kautta.
Uskonnollisuudessakin on näillä alueilla suuri vaara sitoa meitä, sen sijasta että se vapauttaa. Asetamme mielellämme rajoja, ja tasoja ja asteikkoja, joilla arvioimme toisia, harvemmin itseämme. Raamattuakin voidaan käyttää, tahtomattakin, jopa ”lyömä-aseena”.
Aihepiiri on laaja, ja siksi mahdoton näin ohimennen syvemmin käsitellä. Enkä ole silleen päteväkään. Asiasta on monia hyviä kirjoja, jos kiinnostaa. Kannattaa vain tunnistaa nuo kaksi laajaa vaikutusalaa, ja taistella: ettei pelko, eivät hylkäyksen tuhannet muodot, pääse liiaksi elämäämme ohjaamaan, ja siinä vaikuttamaan.
Ohimennen sanottuna: myös kateus, tai ahneus jne löytävät juurensa peloistamme. Hylkäyksen juuret taas saattavat ohjata elämäämme niin ettei mikään riitä, jollakin elämän alueella jne.
Kuitenkin kaikki päätyy aina Kristuksen ristiin. Siellä saatiin pysyvä voitto.
Siksi sanonta: katso ristiin, on kaiken alku ja loppu. Se kattaa kaiken.
Siellä saatiin voitto myös laista. Voitto peloista ja hylkäämisen kivuista.
Ristin kautta Herra hoitaa omiaan, ja kasvattaa meistä uskossa vahvoja.
Herra luo meihin uskon kautta rauhaa ja levollisuutta, joiden kautta vaikeudetkin on mahdollista kohdata. Meissä itsessämme on valinnan mahdollisuus, antautumisen ja ristin juureen heittäytymisen kyky. Oikeutenamme on valita rauha, ja ilo Jumalassa, kiitoksen ja luottamuksen kautta, silloinkin kun myrskyää. Siihenkin tarvitaan Kristuksen ristinkuoleman tuoma voitto. Uskovina elämme kahdella tasolla, näkyvällä ja näkymättömällä. Siksi totuuden perusta on totuus itse: Kristus.
Rauhamme on Hänessä.
Tavallaanhan koko Uusi testametti kertoo siitä miten Kristus tuli vapahtamaan meidät synneistämme, lankeemuksistamme ja kuolemasta.
Toki myös sama sanoma löytyy Vanhastakin Testamentista, joskin verhotummin.
Jesaja 53:
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
10. Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
12. Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.
Paavalin kirje Roomalaisille: Luku 8
15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!”
16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.
18. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
1 Johanneksen ensimmäinen kirje luku 4
14. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
15. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
16. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
17. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
Herra auttakoon meitä itsekutakin elämään siinä vapaudessa ja kiitoksessa,
johon meidät on jo nyt Hänessä asetettu ja kutsuttu.
Herra on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni turvasi, ja minä sain avun.Siitä minun sydämeni riemuitsee, ja veisuullani minä häntä ylistän.
Tulevan vuoden 2024 häämöttäessä alkoi mielessänil liikkua ajatus ”Jumalan pelko”.
Sinnällään outoa, olenhan enemmän armosta puhuja jos saan valita:). Armoa, sitäpä juuri, mahdollisimman usein ja selkeästi. Me ihmiset kun osaamme niin helposti itseämme syyllistää,
kun kompuroimme, ja joudumme sen kautta Vihollisen meille auliisti tarjoamiin kahleisiin, ja taakoitetuksi, usein aivan turhaan. Kuitenkin ilman oikeanlaista Jumalan pelkoa, armonkin kokeminen ja sen vaikutus meissä jää vajaaksi.
Niinpä jotenkin tuo aihe alkoi hakea muotoa minussa. Toki voisin otsikoida tekstin, sanalla ”kunnioitus” mutta se ei ole aivan sama, kunnioitus syntyy tavallisesti jostakin, jonka tajuamme, tai tiedämme miksi kunnioitamme. Jumalan pelko taas on lähempänä uskon todellisuutta, jotakin johon ikäänkuin haparoiden asetumme, koska niin on hyvä. Antaudumme sen edessä. Koska siihen meidät on kutsuttu. Koska se jota rakastamme, toivoo sitä meiltä. Ja koska rakkaus pakottaa meitä hyväksymään Jumalan suuruuden edessä Hänen pyhyytensä olemuksen. Sen suuruuden, jota emme ymmärrä.
………………
(Room. 8:38-39).
-Jeesuksen uskovien ei tule pelkäämällä pelätä Jumalaa. Meillä ei ole mitään syytä aristellen pelätä häntä. Meillä on hänen lupauksensa, että mikään ei voi meitä erottaa meitä hänen rakkaudestaan
Ei Jumalan pelko siis ole ”kauhua”herättävää, jota pitää paeta hirvittävän pelon vuoksi, vaan jotain syvempää ja ikuista, kaikkivaltiaan katsomista, joka saa ymmärtämään oman pienuuden. Toki usein astumme Pyhyytensä eteen aralla mielellä. Niin pitääkin olla, sillä Jumalan Pyhyys saa meidät murtumaan ja hajoamaan, ja samalla sama Jumala, joka hajoittaa, myös kokoaa uudeksi.
……………….
Muutama ote Raamatusta, joiden kautta voi heijastella Jumalan pelon olemusta ja sen toivottavaa vaikutusta meissä, sen hyvää tekevää ”herättämistä” ja iloakin:
5. Moos. 10:12, 20-21 kuuluu, ”Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä, pysykää hänelle uskollisina ja vannokaa valanne hänen nimeensä! Ylistäkää häntä, hän on teidän Jumalanne.
Sananlaskut 15:33 Herran pelko on kuri viisauteen, ja kunnian edellä käy nöyryys.
Sananlaskut 9:10 Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.
Matteus 10:28 Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua. Pelätkää
ennemmin häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
(Jostain poimin nämä):
Pidimme siitä tai emme – Jumala on sittenkin ikuisesti Pyhä Jumala!
Pyhä pelko ei ole pelon tunne, jota pitäisi tuntea ollakseen kunnon uskovainen.
Luoja varjelkoon meitä siitä uskonnollisuudesta, joka pakottaa tunteetkin lain alle.
Pyhä pelko ei löydy manipuloimalla tunteita, vaan tarkistamalla asenteita.
…………………..
”Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: Vaikene, ole hiljaa! Tuuli asettui, ja tuli
aivan tyven. Jeesus sanoi heille: Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole
uskoa?” (Mark 4:39, 40)
Jeesus ei rukoillut, eikä huutanut apua. Hän käski luonnon voimia ja ne tottelivat.
Galilean meri totteli. Myrsky tyyntyi. Opetuslasten reaktio oli mielenkiintoinen.
Vaara oli ohi, mutta juhla ei alkanutkaan:”Silloin suuri pelko valtasi heidät”.
Ei siinä mitään ihmeellistä ole, että kokeneetkin kalastajat pelkäävät hukkumista.
Mutta eikö siinä ole jotain kummallista, että myrskyn laantuminen vain lisäsi heidän pelkoaan?
Kristuksessa opetuslapset kohtasivat jotain paljon uhkaavampaa kuin olivat koskaan
luonnossa kohdanneet. Tyvntyneen järven keskellä he joutuivat yllättäen tekemisiin
Pyhän kanssa ”Mikä mies tämä oikein on?” (Mark 4:41)
Uusi pelko voitti myrskyn aijemmin aiheuttaman pelon.
He tajusivat luonaan olevan jotain niin paljon suurempaa ja voimallisempaa,
kuin mikään mitä he koskaan ennen olivat nähneet, tai mitä olivat olleet lähellä.
……………
– Absoluuttinen pyhyys on ominaista ainostaan Jumalalle ja Luojalle, josta kaikki on,
ja jonka tahdosta kaikki on olemassa.
……………
Ihmeellistä on se, kun emme Hänen teoistaan luonnossakaan, (enää nykyään ainakaan, kun ”äiti-maat” ja maalliset ideologiat yms ovat vieneet meiltä ymmärrystä.) enää osaa nähdä Pyhyyttään, niinpä on suorastaan toivottavaa että meidät viedään joskus silmänräpäyksessä, ikäänkuin nuo kalastajatkin vietiin, katselemaan sellaista, mitä emme ymmärrä, mutta mikä herättää meissä jotakin, oudon hetken, jossa tajuamme olevamme kuin pikkuruiset muurahaiset joiden yllä lepää norsun armo! Jos se haluaisi, se voisi murskata kaiken hetkessä.
Meistä ei jäisi jäljelle mitään.
Kuitenkin Jumalan rakkaus pidättää. Suuruus jota emme voi käsittää on valinnut rakastaa meitä. Vaalia meitä. Silti se kutsuu meitä pyhyyteen. Sen tajutessamme kumarrumme eteensä. ”Tässä olen” Herra. Sano vain sana…
…………………
– Ei Jumalaa tarvitse taivuttaa antamaan meille armoansa, vaan syntisen on taivuttava ottamaan se vastaan. Tarvitaan nöyrtymistä Pyhän Jumalan edessä.
– Kun syntisen kipeimmäksi tarpeeksi ja ainoaksi lohdutukseksi on tullut pääsy Kristuksen luo – silloin hänen parannuksensa ja katumuksensa ja uskonsa takaavat sen, että hän on jo saanut armon Kristuksessa” (Rosenius, Vanhurskaana Jeesuksessa).
………………..
– Kuten näemme silmiemme edessä ns. Lopunajan tapahtumat ovat jo alkaneet, osa on vasta kuin heijastus tulevasta, osa jo raakaa arjen todellisuutta. Osa kuin profetaallista alkusoittoa, jota seuraa kohta loputkin kappaleesta. Niin Israel kuin kristitykin ovat kohta kovilla. Tuulet puhaltava ja myrsky pauhaa. Vain Pyhä Jumala tarjoaa suojan.
– Kun kysyisimme mikä Jumalaa suututtaa, yhtä usein kuin ajettelemme mikä minua/ meitä suututtaa, voi olla että saisimme Pyhän kasteen?
-Metodisti saarnaaja Samuel Chadwick; On ihmeellistä mitä Jumala voi tehdä murtuneilla sydämmillä jos vain Hän saa omakseen kaikki palaset.
…………………
-Kaipaatko Jumalan tahdon täyttymistä elämässäsi, hinnalla millä hyvänsä? Vaikka se ehkä johtaa sinua laksoihin joista et pidä. Tai oletko valmis polvillasi ryömimään mudan läpi? Tai kiipeämään ja kiipeämään kivikkoista rinnettä polvesi verillä tai… toki joskus voi käydä niinkin: että hetken saat leijua kuin ilmassa jo lähes siivekkäänä Hengen voimasta. Tehdä Hänen tekojaan armostaan.
Olla se joka julistaa, joka parantaa, ohjaa muita elämän tielle.
Jumalan tahto vie eri ihmisiä erilaisiin tilanteisiin, joissa Hänen läsnäolonsa tulee kauttamme ilmi.
Se ei ole helppoa, ei edes heille, joiden näemme toimivan voimassa.
David aikoinaan huudahti: minun sydämmeni on valmis! Hui. Miten uskalsikin.
Miten sinä tai minä? Kykenemmekö sanomaan samoin. Sydämmeni on valmis, Sinä jota ”pelkään”, saat toteuttaa tahtosi minussa.
………………..
Uusi Vuosi, uusi mahdollisuus rukoilla ja antautua. Uusi Vuosi, jossa kohdata, ja antautua Jumalan Pyhyyden edessä; ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin Sinä. Aivan kuten Jeesuskin sanoi Isälleen maan päällä ollessaan, kun tuli aika kuolla maailman syntien edestä.
Tarvitsemme Pyhän Hengen vuodatuksen ajan, tässä pimeyden eteiskammarissa, jossa kaikkinainen pahuus hipoo jo mittaansa. Vähempi ei riitä, tarvitsemme Pyhän Jumalan kosketuksen.
1. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. 2. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. 3. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; 4. ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. 5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. 6. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.
Mitä kaikkea meille lahjoitettiinkaan tuon pienen lapsen myötä. Siellä Betlehemin yössä,
tallin hämärässä meille syntyi Vapahtaja. Koko maailman syntien sovittaja; Kristus, Voideltu.
……………………………………………………………………………………………………..
Siis kansat kaikki Te kiittäkäätte Herraa: Oi jouluyö Sä lohtu ihmisten Oi jouluyö Sä lohtu ihmisten………
Kuuntele myös laulu Betlehem, Ville Kinnusen laulamana. Upeaa.
……………..
Pieni Joululorunen/ runonen.
Miten helposti innostumme joulun sivuaiheista,
miten helposti mieli karkaa, ruoat, lahjat!
Tuleeko tonttu, viekö kirkkohon reki?
Paistuiko possu?
Ostitko nyt varmasti kaiken?
Muistitko kortit?
Veitkö jo kukat?
Kynttilät!
Illanhämyssä ajatus, rauhasta.
Rauhanruhtinaasta, joka odottaa.
Kaivaten sinua luokseen kaihoaa,
Tahtoisi rauhaansa lahjoittaa.
Osuu käteen seimen kuva, valossaan hohtava.
Oljilla suloinen lapsi, enkelien täyttäessä taivaan.
Raamatun viime luvuissa kerrottu:
Voittaja, Kuningas!
Meni uusiksi kaikki, sytytin kynttilän ja kiitin.
Katselin taivaisiin, odotin Vapahtajaa.
…………..
( Suomalaiset ovat kerran toisensa jälkeen valinneet tämän, suosituimmaksi joululauluksi,
Sävel on Sibeliuksen joten onhan sekin hieno juttu.)
En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.
Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu. Jumalan sanan valoa, joss’ sieluin kirkastuu. Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.
Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana. Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa. Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan: Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo.
Neljä pientä kertomusta, osat 1 ja 2 , sekä 3 ja 4.
Päädyin laittamaan nämä tänne kirjoituksiin meidän kaikkien opiksi ja iloksi. Satuin aivan vahingossa lainaamaan kirjastosta kyseisen teoksen, ja sen kertomukset sopivat varsin hyvin myös meille uskovina,
kun asetamme ne hengellisiin kehyksiin.
Kertomus 1 Liftari:
Mies oli ajamassa kotiin myöhään eräänä iltana, kun hän näki tien reunassa liftarin, ja päätti hetken mielijohteesta ottaa tämän kyytiin. Jonkin matkaa ajettuaan mies alkoi tulla epäluuloiseksi matkustajansa suhteen, joka näytti aika nukkavierulta ja väsyneeltä. Mikähän tuo oikein oli miehiään? Kuski tarkasti vaivihkaa penkkien välissä olevan takkinsa taskusta, oliko hänen lompakkonsa siellä missä piti, tallella? Se ei ollut siellä.
Mies jarrutti rajusti, pysäytti auton ja komensi peukalokyytiläistä: Annahan lompakko tänne!
Pelästynyt liftari ojensi lompakon, kapusi ulos autosta, kuskin sadattelujen seuratessa, ja mies kaasutti tiehensä. Kun mies kertoi kotiin saavuttuaan vaimolleen tapahtumasta, vaimo keskeytti hänet ja sanoi:
Ennen kuin jatkat liftarin syyllistämistä, oletko huomannut, unohdit lompakkosi aamulla kotiin.
Miten nopsaan mekin oletamme ja syyllistämme.
Herra antakoon meille armahtavaa mielenlaatua.
……………………………
kertomus 2 Meritähti:
Vanha mies käveli tapansa mukaan meren rannassa. Aallot löivät suurina ja raskaina rantaan jonne myrskyn jälkeen oli kulkeutunut paljon simpukoita, puunkappaleita ja meritähtiä. Ranta jatkui kauas silmänkantamattomiin samanlaisena.
Mies huomasi pienen tytön puuhailevan rannalla.
Tyttö kumartui, otti käteensä meritähden ja heitti sen kauaksi avoimelle merelle. Sitten hän haki toisen meritähden, ja teki saman uudestaan ja uudestaan.
Mies käveli tytön luo. Kuulehan tyttöseni, tuo mitä teet on hyödytöntä. Meritähtiä on ajautunut rantaan silmänkantamattomiin. Et saa koskaan työtäsi valmiiksi. Työsi on aivan turhaa.
Tyttö katsoi mieheen rauhallisen näköisenä ja sanoi: työni ei ole turhaa tälle meritähdelle!
Niinpä tyttö jatkoi työtään, pelastaen yhden meritähden kerrallaan.
Olla uskollinen siinä mihin on kutsuttu riittää.
Se koituu myös pelastukseksi ainakin joillekkin.
Työn suuruus ei saisi olla pelote vaan kannuste.
……………………………..
Kertomus 3: Hankalia:
Donald McDonald oli lähtenyt opiskelemaan englantilaiseen yliopistoon. Hän asui suuressa opiskelija-asuntolassa. Kun Donald oli opiskellut jo kuukauden, hänen äitinsä soitti ja kyseli hänen vointiaan; Miten tulet toimeen asuntolassa?
Voi äiti, Donald vastasi: he pitävät hirveää meteliä.
Seinänaapuri oikealla puolellani hakkaa päätään seinään kaiket päivät.
Vasemmalla asuva kirkuu kaiket päivät ja yöt.
Miten ihmeessä kestät tuollaisia naapureita, äiti huudahti.
En tee mitään, Yritän vaan kestää, olen niinkuin en huomaisi mitään. Pysyn omissa oloissani ja jatkan säkkipillillä soittoa. Sitä kovemmin soitan peittääkseni hiedän ääniään, mitä enemmän meteliä he pitävät.
…………………………………….
Kertomus 4: Loukkaus:
Avioliittoonsa turhautunut nainen uskoutui ammattiauttajalle. Hän kertoi tälle suorastaan vihaavansa miestään ja haluavansa avioeron. ”Haluan loukata häntä kaikin mahdollisin tavoin”.
Siinä tapauksessa neuvon teitä hukuttamaan hänet kohteliaisuuksiin.
Kohdelkaa häntä kuin kalleinta aarrettanne. Sitten kun rakkautenne kukoistaa taasen, hakekaan eroa. Näin loukkaatte häntä varmasti ja syvästi.
Muutaman kuukauden kuluttua vaimo törmäsi auttajaan, ja kertoi kaikki sujuu erinomaisesti. Noudatin ohjeitanne.
Eli nyt on aika erota? kysyi auttaja.
Ei koskaan! Minähän rakastan miestäni jälleen!
Kysymys on siitä katsommeko asioita itsekkäästi, toimimmeko niin että toiset kärsivät?
Vai haluammeko todella ottaa huomioon, ja siunata ihmisiä ympärillämme. Valinta on meidän.
Palvontaa, joka pulppuaa sydämestäsi, sisimmästäsi.
Palvontaa ja kiitosta joka kohdistuu yksin Jumalaan.
Katselemme Häntä, Jumalaamme.
Antaudumme rakastamaan Häntä.
Kiitoksen noustessa sydämmistämme.
Emme palvoessamme niinkään kiitä siitä mitä me olemme saaneet,
tai murehdi mitä ilman olemme jääneet. Palvonnan kohde on Jumala.
Me kiitämme siitä kuka hän on, josta kaikki saa alkunsa.
Jonka kautta kaikki on.
Ylistämme Häntä: joka kaikki kaikessa täyttää !
Efesolaiskirjeestä lainaten:
-1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä..
-1:19 Kiitämme: ja mikä on hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan.
-1:21 Katsomme Hänen suuruuttaan:
Hän on korkeammalla kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta, ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
-3:18,19 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
-3:20,21 Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa.
Hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen.
Turhan usein seurakunnallinen toimeliaisuus, ihmisten moninaiset tarpeet, ja kokousten rytmi vetää meitä ikäänkuin ”maan tasolle”, niin paljon kaikkea, unohdamme miltei ylistää Jumalaa.
Palvonnassa kuitenkin meitä kutsutaan ”ylemmäs”.
Kohti Jumalaa. Ylistykseen.
Ylistykseen johon Pyhä Henki aina yhtyy.
Uskaltautua elämään Hengessä? Sitäkin.
Miten helppoa on ylistää kun uudistuksen tuulet koskettavat.
Silti palvoa voi, saa ja pitää, vaikka ei tuntuisi miltään.
Vaikka olisit väsynyt. Vaikka tunteesi olisivat surun tai suuren murheen vallassa. Silloinkin ylistyksessä moni asia järjestyy ikäänkuin uudelleen, kuin itsestään uuteen valoon, kun vain tunteistaan huolimatta alkaa uskaltautua, ojentautua palvomaan.
Ojentautua kaikella mitä meissä on ylistämään Herraa. Hän on arvollinen.
Ikäänkuin astua ylemmäs, kohti kirkkautta. Kohti valoa ja voimaa.
Kun läsnäolonsa sitten palvonnassa saa alkaa vallata sisintämme, kirkkaus ja Jumalan kohtaaminen kohottaa meitä olosuhteiden yli. Huomaamme äskeisten inhimillisten tunteiden kirjon väistyvän, tai ainakin hämärtyvän, kirkkauttaan katsellessa. Saamme uutta voimaa ja päättäväisyyttä.
Jumalan rakkauden ja suuruuden kohtaaminen saa aikaan myös nöyryyttä ja aitoa empatiaa muita kohtaan. Ylistys tuo Herran läheisyyden joka saa aikaan halun valita anteeksiantamuksen polut, valita rakastaa sitäkin vähemmän rakastettavaa. Olla tuomitsematta. Jumalan kohtaaminen palvonnassa parantaa meitä.
Vankilan ovetkin avautuivat ylistyksen äänestä! (apostolien teot 16) Paavali ja Silas eivät mukautuneet olosuhteiden mukaan. Heidän Jumalansa oli yhtä suuri vankilassa kuin vapaudessa.
Hän oli yhä Hallitsija. Jumala. Arvollinen saamaan ylistyksen ja kiitoksen.
Ylistys kohosi valtaistuimen eteen ja kahleet katkesivat.
Ilmestyskirjassa:
-Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.
Enkelitkin ylistävät Jumalaa:
Ilm 7: 12 Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys
meidän Jumalalemme aina ja iankaikkisesti. Amen!
Rovasti Peltola blogissaan sanoo Jeesuksesta monta ylistettävää ja palvottavaa ilmaisua näin:
– Hänen sanansa lävistävät jokaisen. Hänen kasvonsa valaisevat kaiken.
-Jeesus on Jumalan Poika (Ilm 2:18): hän on Jumalan luomakunnan alku, joka on syntynyt ennen koko luomakuntaa ja jonka välityksellä on luotu kaikki (Kol 1:15-16). Hän on A ja O, alku ja loppu (Ilm 1:8; 22:13). Hän on Voideltu (Ilm 11:15; 12:10). Hän on Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija (Ilm 3:7), hänen nimensä on Uskollinen ja Tosi. Hän on Jumalan Sana .
Hän on se kirkas aamutähti.
Suurimpana ylistyksenä, Kiitos Karitsalle joka on jo voittanut!
– Voitto tulee Karitsan veren kautta (Ilm 12:11). Karitsa on ristin kuolemassaan päästänyt uskovat synneistään verellään (Ilm 1:5) ja ostanut heidät verellään Jumalalle (Ilm 5:9).
Kun kohotamme katseemme Häneen, Herraan, meillä on aina juhlat.
Niin paljon mistä kiittää. Joskus kiitos nousee hiljaa sydämmissämme, toisinaan se purkaantuu huudoiksi. Kyyneliksi ja iloksi. Ylistämme kotona ja työssä askareiden lomassa. Luonnossa kulkiessa. Seurakunnassa. Palvommepa Herraa yksin tai yhdessä, hän on arvollinen.
Aaamulla kiittäen alamme päivän, illalla nukahdamme kiitokseen. Jospa näin aina voisi olla. Ylistyksen täyttäessä sisintä, katseen ollessa kiinnittynyt häneen.
Raamattu auttaa meitä, jos emme aina itse löydä sanoja.
Lue Ylistystä psalmesista:
Sinä Herra olet Korkein. Sinä olet ylen korkea. Ylitse kaikkien jumalain.
Suuri on Herra. Herra on hyvä.
Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä.
Laupias ja armahtavinen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
Auringon noususta sen laskuun olkoon Herran nimi ylistetty.
Voisin jatkaa aiheesta vaikka ja kuinka, mutta tähän nyt lopuksi psalmi 100,
jossa kaikkia kansoja kehoitetaan ylistämään Herraa.
Kaikkia kehoitetaan tuntemaan Herra.
Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa,
Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme, hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.
Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
Sillä Herra on hyvä; hänen armonsa pysyy iankaikkisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
Kun maailma ympärillämme myrskyää ja muuntuu kohti loppuaan, me ylistämme häntä joka ei muutu, vaan pysyy iankaikkisesti.
Viimeisimmät kommentit